/ kesäkuu 7, 2018/ 0 comments

Toukokuun lopussa, 22.-25.5.2018, järjestettiin viidettätoista kertaa kansainväinen Nordic Game –konferenssi Ruotsin Malmössä. Euroopan neljänneksi monikulttuurisin kaupunki, Malmö, on helposti saavutettavissa ja tarjoaa kotipaikan useille maailmanluokan pelistudioille sekä yhdelle maailman parhaista pelialan oppilaitoksista. Ennen virallisen konferenssin alkua saimme mahdollisuuden osallistua Pre-NG18 Studio –kierrokselle, jonka aikana tutustuimme näistä muutamiin. Vierailukohteemme olivat: Minc Game, Tarsier Studios, Ubisoft Massive, King sekä The Game Assembly. Kierros oli mielenkiintoinen kurkistus erilasiin pelitaloihin, pelialan start-up hautomoon sekä maailmalla mainetta niittäneeseen alan oppilaitokseen. 


Games Assemblyn opiskelijoita ei vahingoitettu kuvausten tai opintojen aikana

GameChangers näkökulmasta mielenkiintoista oli nähdä ja kuulla millä tavoin diversiteetti näkyy vierailukohteissa. Yleisesti Euroopassa esim. sovelluskehityksen parissa työskentelevistä ammattilaisista vain 9% on naisia. Pelialalla IGDA kerää kansainvälisesti, tosin hieman Yhdysvaltapainotteisesti, lukuja pelialan henkilöstön sukupuolijakaumista. IGDAn tuoreen raportin mukaan 74% pelikehittäjistä on miehiä, 21% naisia ja 5% muun sukupuolisia. IGDAn luvut eivät kuitenkaan paljasta tarkasti missä rooleissa naiset pelistudioilla työskentelevät. Perinteisiksi naisten rooleiksi pelialla on mieleltty tukipalvelut ja pelikehityksen puolelta taide. Tukipalvelut kuten HR ja markkinointi ovat tärkeitä, mutta niiden henkilökunta ei kovin usein pääse vaikuttamaan siihen millaisia pelejä studiossa tehdään.


Tarsierin Little Nightmares pelin maailma saatetaan pian kokea myös tv-sarjana

Kuten edellä mainittiin, monikulttuurisessa Malmössä kulttuurien kirjo studioissa näkyy positiivisesti, mutta naisten määrä on pääsääntöisesti edelleen 20% tuntumassa. Ubisoft Massive kertoi, että heillä naisia työskentelee n.19%, mutta rekrytoinnissa tavoiteluku on 23%. Eri kansalaisuuksia löytyy n.38 ja suurin osa studion henkilöstöstä työskentelee pelien tekemisen parissa, vain 7% henkilöstöstä on ns. tukipalveluita. Tarkempaa tietoa siitä mihin rooleihin naiset yrityksessä jakaantuu ei ollut saatavilla. Mobiilipeliyhtiö Kingillä naisia työskentelee huimat 29%, mutta myöskään heillä ei ollut tarjota tietoa siitä missä rooleissa he työskentelevät. Kingillä henkilökunnasta peräti 50% tekee muuta kuin varsinaista pelinkehitystä


Malmö on myös mobiilipelistudio Kingin kotipaikka

Minc Game yrityshautomon ja Game Assemblyn kohdalla lukuja on hanalampi vertailla. Yrityshautomo valitsee yritykset hakemusten perusteella ja yritykset viettävät hautomon kanssa vain kahdentoista kuukauden jakson. Game Assembly taas on oppilaitos jossa päätöstä valituista opiskelijoista ei voida tehdä sukupuolen perusteella. Game Assembly on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että pelialalla lukujen tulisi olla tasavertaisemmat. He näytävät mallia niin pelialan ammattilaisille kuin opiskelijoilleenkin tästä sillä, että opetushenkilökunnasta puolet on naisia ja puolet miehiä. Ja mainitsinko, että tekniikka tuntuu toimivan: sen lisäksi, että kyseessä on maailman toisiksi paras pelialana oppilaitos ovat he kouluttaneet noin 7% Ruotsin pelialan työntekijöistä. Esimerkiksi edellä mainitun Ubisoft Massiven palveluksessa työskentelevistä 23% on Games Assemblystä valmistuneita ja kaiken kaikkiaan huimat 93% valmistuneista työllistyy oman alansa töihin. Opiskelijoilla kuuluu opintoihin pakollinen 6kk harjoittelu opintojen loppuvaiheessa, jo harjoittelijoina opiskelijat ovat niin haluttuja, että tänä vuonna harjoittelijoita yrityksiinsä hakeneita oli enemmän kuin opiskelijoita oli tarjolla.


The Game Assembly vaikuttavina lukuina

Ja lopuksi hieman lisää studiokuvia:

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>
*
*